Ojituskelpoisuus

Ojituskelpoisuuden yleiset kriteerit
Kunnostusojitus
Ojitettujen soiden luokitus
Lähteet

Suon metsäojituksen tarkoituksena on vesiolojen järjestely. Poistamalla kasvualustasta liika vesi voidaan puiden kasvuoloja parantaa. Tällöin muun muassa maan happipitoisuus lisääntyy, juurten toimintaedellytykset paranevat, orgaanisen aineksen hajaantuminen nopeutuu ja puille käyttökelpoisten ravinteiden määrä lisääntyy. Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi on sekä viljavimmat että karuimmat ja vähäpuustoisimmat suot syytä jättää ojittamatta.

Soiden ojitus jaotellaan uudisojitukseen ja kunnostusojitukseen. Uudisojitusta eli ensikertaista ojitusta ei enää tehdä. Uudisojitusta tarvitaan kuitenkin soistuvilla kangasmailla ja ohutturpeilla soistumilla. Ojituskelpoisuuden kriteerit kohdistuvat näin ollen lähinnä kunnostusojituskelpoisuuteen.

Ojituskelpoisuuden yleiset kriteerit

Suon metsäojituskelpoisuus määräytyy sen ravinnepitoisuuden eli viljavuuden mukaan. Suon pintakasvillisuuden lajikoostumuksen perusteella voidaan tunnistaa kasvupaikan ominaisuuksia, lähinnä juuri viljavuutta. Samalla suot voidaan luokitella eri suotyypeiksi.

Metsäojitusta ja suometsien käsittelyä varten on luonnontilaiset ja ojitetut suot ryhmitelty ja rinnastettu kangasmaatyyppeihin (taulukko 1). Usein riittää suon ravinnetason määrittäminen, mutta esim. Pohjois-Suomessa joudutaan ojituskohteiden valinnassa määrittelemään tarkemmin luonnontilaisen tai ojitetun suon alkuperäinen tyyppi. Lapissa vain viljavimmat puustoiset suot ovat metsäojituskelpoisia. Metsäojitus ei ole taloudellisesti kannattavaa alueilla, missä lämpösumma on alle 750 astetta.

Taulukko 1. Luonnontilaisten soiden rinnastus ojitettujen soiden tyyppeihin ja metsätyyppeihin. Epävarmoja rinnastuksia ei ole esitetty. (Lähde: Hyvän metsänhoidon suositukset turvemaille 2007, Tapio)

Luonnontilainen suo	Tyyppikasveja	Ojitetun suon tyyppi	Metsätyyppi	Ravinteisuusryhmä
Lehtokorpi (LhK)	saniaiset, mesiangervo, huopaohdake, lehväsammalet, vaalea rahkasammal	Ruohoturve- kangas (Rhtg)	OMaT	1
Lehtokorpi (LhK), Ruohokorpi (RhK), Vars. lettokorpi (VLK), Ruohoinen sarakorpi (RhSK)	korpikastikka, kurjenjalka, renrukka, sarat, mesiangervo, kultapiisku	Ruohoturve- kangas (Rhtkg)	OMT	2
Mustikkakorpi (MK), Kangaskorpi (KgK)	tuoreen kankaan ruohoja, mustikka, puolukka	Mustikkaturvekangas I (Mtkg)	MT	3 korvet
Ruohoinen sararäme (RhSR), Ruohoinen saraneva (RhSN), Vars. sarakorpi (VSK)	suursarat, raate, kurjenjalka, mättäillä rämevarpuja	Mustikkaturvekangas II (Mtkg)	MT	3 rämeet ja avosuot*
Puolukkakorpi (PK), Korpiräme (KR), Kangasräme (KgR)	mustikka, puolukka, rämevarvut, pallosara	Puolukkaturvekangas I (Ptkg)	VT	4
Vars. sararäme (VSR), Vars. saraneva (VSN), Tupasvillasararäme (TSR)	suursarat, tupasvilla, mättäillä rämevarpuja, mustikka, puolukka	Puolukkaturvekangas II (Ptkg)	VT	4 rämeet ja avosuot*
Isovarpuräme (IR), Tupasvillaräme (TR), Lyhytkorsiräme (LkR)	rämevarvut, tupasvilla, rahkasara	Varputurve-kangas (Vatkg)	CT	5
Rahkaräme (RaR), Keidasräme (KeR), Rahkaneva (RaN), Lyhytkorsineva (LkN)	ruskorahkasammal, tupasvilla, kanerva, jäkälä	Jäkäläturve- kangas (Jätkg)	ClT	6

 * kun ravinnetasapaino on kunnossa

Ravinteisuusryhmät (Lähde: Hannelius ym. 1987 ja Laine ym. 1990):

1. Kasvupaikka runsasravinteinen ja viljava (ruskosammaleisuus, lettoisuus)
Suo on ruskosammaleinen, ja sillä esiintyy vaateliaita lehtisammaleita.

2. Runsasravinteinen suo (ruohoisuus)
Ruohoinen ja runsasravinteinen suo, jolla on happipitoinen vesi.

3. Kohtalaisen ravinteinen suo (saraisuus)
Suolla esiintyy enimmäkseen suursaroja sekä hieman mustikkaa, puolukkaa, metsäkortetta. Suon ojittaminen on vielä järkevää.

4. Kohtalaisen ravinteinen suo (mustikkaisuus)
Viljavuudeltaan hieman edellistä heikompi. Puuntuotoskyvyltään heikohko suo. Mäntyä kasvaville rämeille on luonteenomaista isot suovarvut kuten kanerva, vaivero, juolukka tai vaivaiskoivu. Kannattaa useimmiten vielä ojittaa.

5. Niukkaravinteinen suo
Suolla on runsaasti tupasvillaa ja pallosaraa. Suon puuntuotoskyky on huono, eikä sitä juurikaan kannata ojittaa.

6. Heikko ja niukkaravinteinen suo (rahkaisuus)
Suosta on vaatimattomien rahkasammalien vallassa kaksi kolmannesta tai enemmän suon pinnasta. Jos rahkaisella suolla on rimpiä, suon pintaa alempana olevia vetisiä kohtia, suon ojituskelpoisuus on hyvin heikko.

Ojitetun suon elpynyt puusto saattaa menettää kasvuvoimansa, jos esimerkiksi ojat kasvavat umpeen rahkasammalta. Suo palautuu luonnontilaan, ellei ojaverkostoa pidetä kunnossa. Jos ojitus pysyy kunnossa, suo muuttuu 25-30 vuodessa turvekankaaksi. Turvekankaalla puuston kasvu on samaa tasoa kuin vastaavalla kangasmaalla. Ojat säilyvät yleensä toimintakykyisinä kunnostuksitta 15-20 vuotta.

Kunnostusojitus

Kunnostusojitus käsittää vanhojen ojien perkauksen ja osaverkoston täydentämisen. Sen tavoitteena on kuivatuksen parantaminen ja uudisojituksella aikaansaadun puuston kasvun ylläpitäminen. Kunnostus on ajankohtainen yleensä 20-30 vuoden kuluttua uudisojituksesta.

Kunnostusojitus on kannattavaa tehdä, jos alkuperäinen ojitus on lisännyt puuston kasvua. Ojituksen tarkoituksenmukaisuuden tarkastelussa otetaan huomioon suotyyppi, lämpösumma ja alueella kasvavan puuston määrä. Jotta suo kannattaa kunnostusojittaa, tulee sillä olla 20 - 30 vuoden kuluttua ensimmäisestä ojituksesta puustoa vähintään 40 m²/ha ja odotettava puuston tuotos on vähintään 1,5 m³/ha/v. Puuston määrävaatimus ei koske alueita, joilla puusto on uudistamisen vuoksi hakattu.

Taulukko 2. Taloudellisesti tarkoituksenmukaisen kunnostusojituskelpoisuuden vähimmäisrunkoluku (kpl/ha) nuoressa kasvatusmetsässä kasvupaikoittain eri lämpösumma-alueilla. Varttuneissa taimikoissa vähimmäisrunkoluku tulee olla vähintään 200 runkoa enemmän hehtaarilla kuin nuoressa kasvatusmetsässä. (Lähde: Hyvän metsänhoidon suositukset turvemaille 2007, Tapio)

Lämpösumma-alue, d.d.	Varputurvekangas	Puolukka-turvekangas I	Puolukka-turvekangas II	Mustikka-turvekangas II	Mustikka-turvekangas I ja Ruohoturvekangas
Pohjois-Suomi 750 - 900	-	> 1200  * ja **	> 1000  **	> 1000	X
Pohjois-Suomi 900 - 1000	> 1200  ***	> 1100  *	> 600	> 600	X
Väli-Suomi 1000 - 1200	> 1100  *	> 1100  *	X	X	X
Etelä-Suomi yli 1200	> 600	> 600	X	X	X

 

X = kunnostusojituskelpoinen

- = ei kunnostusojituskelpoinen

* = kannattavan taloudellisen tuloksen saavuttaminen edellyttää, että metsikössä tehdään vähintään yksi hakkuutuloja tuottava havennushakkuu.

** = jos lämpösumma on alle 850 d.d., kohteelle ei saa Kemera-rahoitusta.

*** = kohteelle ei saa Kemera-rahoitusta.

Kunnostusojituskelvottomiksi katsotaan metsiköt, jotka eivät täytä suotyypiltään ja ilmastoalueeltaan metsänkasvatuskelpoisuuden kriteerejä. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Lapissa sijaitsevat ojitetut avosuot ja niukkaravinteiset rämeet. Pääsääntönä voidaan pitää, että kunnostusojituskelpoisuuden kriteerit täyttyvät paikoilla, jotka kehittyvät vähintäänkin kohti puolukkaturvekangasta (ks. taulukko 1). Kunnostamatta suositellaan jätettäväksi myös mm. metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt ja ympäristöriskialueet (lietteen vesistökuormitus, pohjavesialueet).

Ojitettujen soiden luokitus

Ojitetut suot luokitellaan yleensä kolmeen pääryhmään sen mukaan, miten kauan ojituksesta on kulunut ja miten tehokas kuivatus se on ollut:

Ojikot ovat vasta äskettäin ojitettuja soita, joiden pintakasvillisuus on vielä selvästi alkuperäisen, ojittamattoman suon pintakasvillisuuden kaltaista. Puuston kasvu tai ojitusalueiden metsittyminen on vielä vähäistä tai epätäydellistä. Ojikkovaihe kestää ojituksen jälkeen noin 5 vuotta.

Muuttumat ovat jo selvemmin ojituksen vaikutuksesta muuttuneita soita. Puuston kasvu on selvästi elpynyt ja metsittymistä on tapahtunut. Muuttumavaihe kestää noin 20-30 vuotta.

Turvekankaat ovat niin vanhoja ojitusalueita, joiden pintakasvillisuus muistuttaa enemmän kangasmaiden kuin soiden kasvillisuutta. Jos kyseessä on epätäydellisesti onnistunut tai hylätty suoviljelys, on puuston tila ja kasvukunto tuotoskyvyn parhaita osoittajia.

Ojikot ja muuttumat luokitellaan yleensä alkuperäisen suotyyppinsä mukaan, vaikka varsinkin muuttumien tarkka tyypitys on epävarmaa. Turvekangasvaiheen saavuttaneet suot luokitellaan turvekangastyyppeihin. Puuston avulla voidaan helpoimmin tehdä päätelmiä ojitusalueen puuntuotoskyvystä.

Lähteet

Laine, Jukka & Vasander, Harri. Suotyypit. Metsäkustannus Oy. Hämeenlinna 2008.

Satu Rantala (toim.). Metsäkoulu (uudistettu 7. painos). Metsäkustannus Oy. Hämeenlinna 2011.

Tapion taskukirja. Metsäkeskus Tapion julkaisuja, 22. uudistettu painos. Jyväskylä 1994.

Tapion taskukirja. Metsäkeskus Tapion julkaisuja, 23. uudistettu painos. Jyväskylä 1997.

Laki kestävän metsätalouden rahoituksesta 12.12.1996/1094.

Hyvän metsänhoidon suositukset turvemaille. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2007.