Yleistä
Korvaus
Lisäpelto
Lisäpellon hinnan määrittäminen
Ruotsalaisten menetelmä
Viljelyjärjestelmän keskimääräinen katetuotto (TB)
Hyvyystekijä (g)
Pellosta johtuva kustannus (km)
Pääomitustekijä (K)
Päällekkäiskorvaukset
Arviointimenetelmä
Kiinteät kustannukset
Sopeutumisajat ja - tavat
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Oman perheen työvoima
Pääomitus
Korvauksen laskeminen
Kohteen perusteella tehtävät korjaukset
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Työvoima
Lähteet
Yleistä
Supistumishaitta poikkeaa muista maataloushaitoista sikäli, että lunastusyritys ei aiheuta ennen lunastusta vallinneeseen tilanteeseen nähden lisätyötä, vaan haitan vaikutusta on tarkasteltava viljelmäkokonaisuuden osana.
Supistumishaittaa syntyy vain viljelmän osittaisessa lunastuksessa. Peltoalan väheneminen merkitsee viljelmän kokonaistuoton pienenemistä luovutettua alaa vastaavalla määrällä, mikäli viljelyn voimaperäisyyttä ei samalla lisätä. Peltoalan lunastuksen johdosta rakennusten, tuotantovälineiden sekä muiden kiinteiden kustannusten suhteellinen osuus nousee.
Pinta-alayksikköä kohti kohonneet kustannukset rasittavat jäännöskiinteistöä tietyn ajan, jonka pituus riippuu rakennusten ja kaluston jäljellä olevasta kestoiästä sekä mm. mahdollisuudesta muiden työtilaisuuksien saamiseen, lisäpellon hankkimiseen, viljelyn voimaperäistämiseen ja tuotantosuunnan muuttamiseen.
Korvaus
Supistumishaitan korvauksen edellytyksenä on, että tilalla harjoitettava viljely on voimaperäistä, rakennukset ovat kunnolliset ja koneet ovat ajanmukaisia ja tilan tarpeiden mukaan mitoitettuja. Jos tilan peltopinta-alasta on huomattava osa kesannolla tai annettu vuokralle sekä rakennukset ja koneet ovat puutteelliset tai heikot, ei edellytyksiä supistumishaitan korvaamiseen juurikaan ole. Jos menetetyn tilalle on hankittu uutta peltoa (lisäpeltoa), ei supistumishaittaa arvioida erillisenä vaan tarkastelu siirtyy kaupanteosta aiheutuneiden kustannusten ja maapohjakorvauksen vertailuun.
Pääsääntöisesti supistumishaitan korvausta maksetaan vain viljelyksessä olevan pellon osalta. Myös vuokratusta pellosta voidaan maksaa supistumishaitan korvausta. Tällöin laskelmissa on kuitenkin otettava huomioon jäljellä oleva vuokra-aika, sitä vastaava katetuotto ja kiinteiden kustannusten jakautuminen omaisuusosien kesken.
Korvaus määritetään eri tekijöiden kohdalta tilakohtaisesti. Koska tällainen arvioiminen on varsin työlästä, tyydytään käytännössä keskimääräisiin arvioihin, joita korjataan arviointikohteen olosuhteiden ja mukautumismahdollisuuksien perusteella.
Jos peltoalan menetys on vähäinen suhteessa koko viljelmän peltoalaan eikä ole kysymys karjatilan lähipelloista, edellytyksiä korvauksen maksamiselle ei katsota olevan. Mikäli poistuva peltoala ylittää noin neljänneksen tilan koko peltoalasta, on haitankorvauksen arvioinnissa selvitettävä koko viljelmän taloudelliset kannattavuusedellytykset lunastuksen jälkeisessä tilanteessa.
Se, mikä katsotaan vähäiseksi peltoalan menetykseksi, on useimmiten määritetty Wiialan mukaan (ks. Wiiala 1976 s. 155-156). Wiialan mukaan vain yli 5 % peltoalasta käsittävän lunastuksen aiheuttama supistumishaitta on käytännössä korvauskelpoinen.
Lisäpelto
Jos alueelta on saatavissa lisäpeltoa lunastetun pellon sijaan, ei erillistä supistumishaitan korvausta määritetä. Arvioinnin lähtökohdaksi otetaan tällöin lisäpellon hinta sekä omistajanvaihdokseen liittyvät lisäkustannukset kuten esim. lohkomis- ja lainhuudatuskulut.
Korvausta maksetaan vain, jos lisäpellon hinta ja omistajanvaihdokseen liittyvät kustannukset yhdessä ylittävät kohteen korvauksen.
Lisäpellon hinnan määrittäminen
Lisäpellon hinta voidaan määritellä pellon kauppa- tai tuottoarvomenetelmän perusteella.
Pellon kauppa-arvo riippuu siitä, ostetaanko se kokonaisen tilan yhteydessä vai lisäpelloksi. Lisäpellon arvo määräytyy sen antaman lisähyödyn perusteella, joka voi yksittäisissä tapauksissa olla hyvinkin korkea.
Kauppa-arvomenetelmän soveltamisen yhtenä edellytyksenä on havaintojen ja arviointikohteen sama suuruusluokka. Siten lisäpellon kauppa-arvo tulisi määrittää seudulla tehtyjen samansuuruisten lisäpeltokauppojen perusteella. Käytännössä tämä voi olla hankalaa kauppojen vähäisyyden takia.
Lisäpellon tuottoarvoa laskettaessa laskelmien lopputulos riippuu tuoton suuruuden lisäksi sen kestosta ja pääomittamisessa käytettävästä laskentakorkokannasta.
Tuotto- ja kauppa-arvon vastaavuutta on tutkinut Matti Ylätalo PTT:stä. Tutkimuksen mukaan nautakarjatiloilla tuottoarvo ylsi kaikkina tarkasteltuina vuosina (1972-1986) ja ajanjaksoina maatilahallituksen pellosta maksamaan hintatasoon, kun tuotto pääomitettiin kolmea eri laskentakorkokantaa käyttäen 15 vuotta kestävänä. Sitä vastoin viljatilojen lisäpellon tuottoarvo ylsi ainoastaan vuosina 1982-1986 maatilahallituksen ostohintojen tasolle, kun pääomitus tehtiin 15 vuoden kestävänä tuottona 3 ja 5 % laskentakorkokantoja käyttäen. Aikaisempina tarkastelukausina lisäpellon tuottoarvo viljatiloilla jäi korkeimmissakin satoluokissa selvästi maatilahallituksen pellon ostohintoja alhaisemmaksi.
Ruotsalaisten menetelmä
Tällä hetkellä ehkä käytetyin supistumishaitan arviointimenetelmä on ruotsalaisten laatima kohtuullisen yksinkertainen kaava. Arviointimenetelmä soveltuu parhaiten pienehköjen peltoalojen poistumisesta johtuvan supistumishaitan arviointiin.
Ruotsalaisten selvityksen mukaan peltoalan supistumisesta aiheutuvat sopeuttamiskustannukset voidaan parhaiten arvioida lunastetun peltoalan aiheuttaman tuotonmuutoksen perusteella. Tämä saadaan pellon kokonaistuoton ja muuttuneiden kustannusten erotuksena eli katetuottona. Jotta ei syntyisi päällekkäiskorvausta maapohjan kanssa, katetuotosta vähennetään maapohjan osalle arvioitu vuotuinen korvaus.
Sopeuttamiskorvaus lasketaan seuraavan kaavan mukaan:
E=(TB*g-km)*K*A
missä
E = sopeuttamiskorvaus
TB = ko. viljelyjärjestelmän keskimääräinen katetuotto hehtaaria kohti
g = hyvyystekijä
km = pellosta johtuva kustannus hehtaarilta
A = lunastettavan pellon pinta-ala, ha
K = pääomitustekijä
Viljelyjärjestelmän keskimääräinen katetuotto (TB)
Katetuottoja on esitetty sadonmenetysvahinkojen yhteydessä ja vuosittain julkaistavissa maaseutukeskusten liiton mallilaskelmissa. Viljelyjärjestelmät on esitetty tämän kansion kohdassa Käsitteitä ja lähtötietoja .
Ojitustapa tulee huomioida sekä pellon hinnassa että katetuotossa. Avo-ojitettujen peltojen satotaso on yleensä pienempi kuin salaojitettujen. Tällöin hehtaaria kohti tuleva katetuotto on myös pienempi. Mikäli ojituksesta johtuvaa korjausta ei tehdä, saattaa se johtaa tilanteeseen, jossa esim. tien alle jäävästä avo-ojitetusta pellosta maksetaan suurempi hehtaarikorvaus kuin vastaavasta salaojitetusta. Tämä tulee varsinkin silloin ilmi, kun lunastetaan sekä avo- että salaojitettua peltoa.
Avo-ojitettujen peltojen katetuotot ovat keskimäärin seuraavan verran pienempiä kuin vastaavien salaojitettujen (ks. sadonmenetysvahingot):
Hyvyystekijä (g)
Hyvyystekijä saa arvon g = 1,3, kun pellon tuottokyky vastaa tuotantoalueen korkeinta arvoa. Alueen keskimääräistä tuottokykyä edustava pelto saa arvon g = 1,0 ja keskimääräistä oleellisesti huonompi pelto minimiarvon g = 0,7.
Pellosta johtuva kustannus (km)
Maankorkona on muiden laskelmien yhteydessä käytetty 5 %. Tässä yhteydessä voidaan käyttää 4-5 %:n korkokantaa. (ks. myös Laskentakoron valinta)
Pääomitustekijä (K)
Kiinteiden kustannusten mukaan painotettu pääomitusaika voidaan laskea seuraavasti:
- olosuhteisiin sopivat kiinteiden kustannusten osuudet kokonaiskustannuksista arvioidaan taulukon 1 mukaan
- omaisuusosien sopeutumisaika harkitaan tapauskohtaisesti tai käytetään taulukossa 1 annettuja keskimääräisiä aikoja
- lasketaan painotettu pääomitusaika ja sitä vastaava pääomituskerroin valitun korkokannan mukaan
Taulukko 1. Esimerkki kiinteiden kustannusten keskimääräisen pääomitusajan laskemisesta. Lähde: Mattila 1980.
| PRIVATE Tilamuoto | Rakennukset | Koneet ja kalusto | Työvoima | Painotettu pääomitusaika vuotta |
|
Nautakarjatila Kasvinviljelytila |
15% 15vuotta 15% 15vuotta |
50% 7vuotta 60% 7vuotta |
35% 1,5vuotta 25% 1,5vuotta |
6,3 ~7 6,8 ~7 |
Päällekkäiskorvaukset
Lunastustilanteessa maksetaan korvauksia myös pysyvistä haitoista, jotka aiheutuvat lisääntyneistä kone- ja ihmistyökustannuksista. Tällaisia haittoja ovat esim. päistehaitta, etäisyys- ja ylityshaitta ja laidunhaitat.
Laskettaessa em. haitankorvauksia koneiden tuntikustannuksessa ei oteta huomioon kiinteitä kustannuksia. Näin ollen päällekkäistä korvaamista kohdistuu lähinnä vain ihmistyön osalle ja niin monen vuoden ajalta kuin sopeuttamisen katsotaan kestävän. Koska ihmistyön osuuden erottaminen em. haitankorvauksista on työlästä, voidaan sitä koskevan päällekkäisen korvauksen poistamiseksi vähentää ihmistyövoiman sopeuttamisaikaa supistumishaitan osalta noin puoleen siitä keskimääräisestä 3 vuodesta, mitä käytettäisiin silloin, kun kysymys on yksinomaan peltoalan supistumisesta eli 1,5 vuoteen. Näin on menetelty myös taulukon 1 yhteydessä.
Arviointimenetelmä
Tätä arviointimenetelmää sovelletaan sellaisissa tilanteissa, joissa luovutetun pellon sijalle ei ole saatavissa lisäpeltoa tai lunastettavan pellon pinta-ala suhteessa koko viljelmän peltopinta-alaan on verrattain suuri.
Supistumishaitan laskentaperusteena oleva menetys arvioidaan talousrakennuksista, koneista ja kalustosta, työvoimasta ja mahdollisista muista tekijöistä aiheutuvien kiinteiden kustannusten perusteella. Vuotuinen menetys määritetään kunkin tekijän osalta sen mukaan, kuinka niistä aiheutuvat kiinteät kustannukset muuttuvat peltoalan supistuessa.
Vuotuisten menetysten nykyarvo saadaan pääomittamalla, jos vuotuinen menetys pysyy haitan vaikutusajan samansuuruisena tai se muuttuu tasaisesti. Jos menetykset vaihtelevat vuodesta toiseen, saadaan niiden nykyarvo diskonttaamalla ne erikseen arvioimisajankohtaan. Pääoman korkovaatimus arvioidaan erikseen.
Ks. Tuottoarvokaavat.
Kiinteät kustannukset
Viljelmän vuotuisten kiinteiden kustannusten menetys voidaan arvioida tilakohtaisesti. Kiinteät kustannukset sisältävät pääoman korkovaatimuksen. Työvoiman osalta menetys saadaan työtunteina, jotka muutetaan euroiksi arvioidun tuntipalkan mukaan.
Sopeutumisajat ja - tavat
Rakennukset
Rakennusten todennäköinen sopeutumisaika on arvioitava tilakohtaisen rakennuskannan perusteella. Aika voidaan asettaa vastaamaan rakennusten keskimääräistä jäljellä olevaa poistoaikaa. Sopeutumisen uusiin oloihin voidaan tällöin katsoa tapahtuvan kerralla.
Koneet ja kalusto
Alle 20 ha:n tiloilla sopeutumisaikana voidaan pitää 7 ja yli 20 ha:n tiloilla 5 vuotta, mitkä ajat vastaavat vähän alle puolta normaalista poistoajasta. Sopeutumisen voidaan katsoa tapahtuvan lineaarisesti.
Oman perheen työvoima
Arviointi perustuu tilakohtaiseen arvioon. Työvoiman tarvetta tulee tarkastella kokonaistilanteena ennen ja jälkeen lunastuksen. Tarkastelussa tulee ottaa huomioon, että muiden haittojen yhteydessä korvausta maksetaan viljelykauden lisääntyneestä työajasta. Sopeutumisaikana voidaan käyttää alle 20 ha:n tiloilla 4-6 vuotta sekä 20-30 ha:n tiloilla noin 2 vuotta. Sopeutumisen voidaan katsoa tapahtuvan lineaarisesti.
Pääomitus
Pääomituskerroin määräytyy sopeutumisajan ja -tavan sekä korkokannan mukaan. Ne on valittava viljelmäkohtaisten olosuhteiden perusteella erikseen kullekin kiinteälle kustannusryhmälle. Sopeutumiseen eli haitan kestoajan pituuteen vaikuttavat mahdollisuudet viljelyalan lisäämiseen, viljelyn voimaperäistämisen, tuotantosuunnan muuttamiseen ja muihin kannattavuutta parantaviin toimenpiteisiin.
Pääomituskertoimet arviointihetkestä rajoitetun ajan jatkuvien lineaarisesti vähenevien sekä samansuuruisten vuotuiserien nykyarvon (eli yhdellä kertaa tapahtuvan sopeutumisen) laskemiseksi saadaan taulukosta 1: Lineaarinen sopeutuminen ja taulukosta 2: Yhdellä kertaa tapahtuva sopeutuminen.
Korvauksen laskeminen
Supistumishaitan korvaus saadaan seuraavalla tavalla:
E = A*a*c
missä
E = supistumishaitan korvaus
A = pinta-ala, ha
a = vuotuiset kiinteät kustannukset, €
c = pääomituskerroin (Tuottoarvokaavat)
Kohteen perusteella tehtävät korjaukset
Korvausta voidaan tarvittaessa korjata seuraavalla tavalla:
Rakennukset
Menetyksen korjaaminen rakennusten määrästä ja koosta aiheutuvia kustannuksia vastaavaksi. Rakennusten mitoitusta ja olemassa olevaa rakennuskantaa verrataan tutkimusaineiston keskimääräistietoihin. Tuotantosuunta vaikuttaa korjaukseen suoritustapaan.
Koneet ja kalusto
Korjaus koneiden ja kaluston määrän mukaan. Tilan tuotantoon tarvittavaa kalustoa verrataan tutkimusaineiston keskimääräistietoihin. Menetyksen suuruuteen vaikuttaa nimenomaan hankintahinnaltaan kalliiden kalustonosien olemassaolo tai puuttuminen. Koneiden teho ja varustetaso vaikuttavat myös hankintahinnan kautta kiinteisiin kustannuksiin.
Työvoima
Korvattavaa menetystä syntyy lähinnä oman perheen työvoiman osalta tapauksissa, joissa työvoimalle ei ole vaihtoehtoista, vastaavaa ansiota tuottavaa työtä. Työvoiman osalta ei rakennusten ja kaluston tavoin voida puhua kiinteiden kustannusten ylimittaisuudesta vaan kyse on lähinnä töiden uudelleenjärjestelyä uutta tilakokoa vastaavaksi. Korjaustekijät ovat tilakohtaisia, jolloin lähtökohtana on lunastuksen vaikutus viljelijäperheen työansioon.
Lähteet
Kantee, Lauri: Maatilaan kuuluvan peltoalueen taloudellisesta käyttöarvosta tilan kannalta. Valtion teknillinen tutkimuslaitos julkaisu 79. Helsinki 1963.
Sætre, Olav. Bruksverdien ved ekspropriasjon av landbruksareal. Institut for jord- skifte og eiendomsutforming, Norges landbrukshøgskole, melding nr. 20 ÅS-NLH Sverre Øvstedal Norge 1976.
Wiiala, Arvid: Kiinteistöarvioinnin käsikirja. Otaniemi 1976.
Välisalmi, Paavo & Mattila, Päivi & Asikainen, Rauno: Maa- ja metsätaloushaittojen ja vahinkojen arviointiperusteista lunastustoimituksissa. VTT, maankäytön laboratorio, tiedonanto 26. Espoo 1978.
Mattila, Päivi: Supistumishaitan arviointiperusteista lunastustoimituksissa. Maanmittaushallitus, Helsinki 1980.
Kantola, Jorma. Maa- ja metsätalousmaan arviointi. Luentorunko liitteineen, Keilaniemi 31.1.- 4.2.1983
Ersättning vid vägintrång på jordbruksfastighet. Vägverket, Juridiska sektionen, Stockholm Sverige 1984.
Sipiläinen, Timo & Ryynänen, Viljo: Salaojituksen kannattavuuteen ja ojitushalukkuuteen vaikuttavat tekijät. Helsingin yliopiston maatalousekonomian laitoksen julkaisuja 25. Helsinki 1987
Maanmittaushallituksen kirje nro 229/30/88,92 27.1.1988
Välisalmi, Paavo: Tien rakentamisesta aiheutuvien haittojen ja vahinkojen korjaaminen. INSKO 102-90 IX
Ylätalo, Matti: Lisäpellon tuotto- ja kauppa-arvon määrittämisen perusteet ja soveltuvuus pellon arvon osoittamiseen Etelä-Suomessa vuosina 1972-1986. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja n:o 11, Espoo 1992.
Dahlsjö, Anders & Norell, Leif & Sjödin, Eije: Ersättningshandboken. Lantmäteriverket. Sverige 1993
Ajankohtaista maatalousekonomiaa, kirjanpitotilojen tuloksia, tilivuosi 1992. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos, tiedonantoja 192/1994.
Ajankohtaista maatalousekonomiaa, kirjanpitotilojen tuotantosuunnittaisia tuloksia, tilivuosi 1992. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos, tiedonantoja 193/1994.