Käytettävästä arviointimenetelmästä riippumatta on arvioitava kohde aina inventoitava, missä tarkoituksena on selvittää kiinteistön hintaan vaikuttavat ominaisuudet. Kohde tulee yksilöidä ja sen asema kiinteistömarkkinoilla tulee selvittää.

Paras ja tuottavin käyttö

Kiinteistö tulee arvioida sen parhaan ja tuottavimman käytön perusteella, mikä ei aina vastaa kiinteistön arviointihetken mukaista käyttöä. Paras ja tuottavin käyttö määritellään todennäköisimmäksi käytöksi, joka on fyysisesti sekä lain ja säännösten puitteissa mahdollinen, toteuttamiskelpoinen ja tarkoituksenmukainen. Paras ja tuottavin käyttö johtaa nimensä mukaisesti kiinteistön korkeimpaan arvoon ja täyttää siten esimerkiksi lunastuslain vaatimukset täydestä korvauksesta.

Turvemaiden arvioinnissa parhaan ja tuottavimman käytön määrittely on ensisijaisen tärkeää, sillä turvemaan arviointiajankohdan mukainen käyttö esimerkiksi metsästysalueena ei välttämättä vastaa kiinteistön parasta ja tuottavinta käyttöä.

Turvetuotantoalueen teknillistaloudelliset edellytykset

Tuotannon edellytykset

Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: valtakunnallinen, PK-tuotanto ja kotitarveturvetuotanto. Valtakunnallinen- ja PK-turvetutotanto ovat laajamittaista jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Kotitarveturvetuotanto on marginaalista palaturvetuotantoa. Valtakunnallisilla tuottajilla on yleensä tuhansien hehtaarien tuotantoalueita. PK-tuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuottaja saa pääasiallisen toimeentulonsa turvetuotannosta ja turve markkinoidaan muualle esimerkiksi voimalaitoskäyttöön. PK-tuottajien tuotantoalat ovat yleensä muutamien kymmenien hehtaarien aloista satojen hehtaarien pinta-aloihin. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. (GTK 2007, s. 8.)

Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei yleensä aseteta niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen tai teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. PK- ja valtakunnantason turvetuotannon yksittäisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha:n suuruista aluetta. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta lohkosta. Kotitarveturvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarveturvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esimerkiksi turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Suopeltojen tuotantoon saattamista vaikeuttaa kuitenkin usein peltojen mataluus ja turpeen huono laatu. Suolla kasvavan puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma valtakunnallista tai PK-turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Toisaalta usein metsäojitettujen soiden puustosta voidaan saada tarvepuuta ja myyntituloja tuotannon alkuvaiheessa. (GTK 2007, s. 8.)

Tuotantoalueen pintakerroksena paksu heikosti maatunut vaalea rahkaturvekerros on energiaturvetuotannossa haitta (yli 0,6 m paksu kerros). Usein on edullista, jos suon heikosti maatunut vaalea rahkaturve voidaan markkinoida erikseen kasvu- tai ympäristöturpeena ja tuottaa niiden alla olevat tummat turvelajit sen jälkeen energiaturpeena. Jos tavoiteltavana tuotteena on energiaturve ja suolla on paksu (esim. metri) heikosti maatunut vaalea rahkaturvekerros, tuotannosta on vaikea saada kannattavaa vaalean rahkaturpeen huonojen energiaominaisuuksien vuoksi.

Saraturvesuo soveltuu turvelajiensa puolesta lähes aina energiaturvetuotantoon, mutta tuotantomenetelmäksi kannattaa valita jyrsinturvetuotanto. Saraturvesuosta tuotettuna palaturpeesta tulee helposti murenevaa, mikäli tuotantokenttä on liian kuiva ja mikäli kerrostumassa ei ole maatunutta rahkaturvetta riittävästi mukana. Myös jotkut turpeen lisätekijät, runsaina esiintyessään, voivat tehdä palaturpeesta huonosti koossa pysyvää (mm. korte, leväkkö, ruoko ).

Turvekerrostumassa oleva lahoamaton puuaines (ns. liekopuut) on haitta turpeen käsittelyn kaikissa vaiheissa. Liekopuut haittaavat ojitusta, tuotantoa kaikissa vaiheissa suolla, turpeen kuormausta ja kuljetusta sekä etenemistä voimalaitoksen kuljettimilla ja myös itse polttoa voimalaitoksella. Aiemmin on katsottu, että suota ei kannata ottaa tuotantoon, mikäli kerrostumassa on liekopuuta yli 4 %.

Turvekerrostumassa voi olla epäorgaanista ainesta mm. saostumia, hiekkaa, savea, liejua ym. suon kehityshistoriaan liittyvinä jäänteinä. Kaikki turpeen joukossa oleva epäorgaaninen aines lisää turpeen tuhkapitoisuutta ja heikentää näin tuotetun turpeen laatua. (Energiaturpeen laatuohje 2006). Saostumat ovat usein rauta- ja fosforipitoisia ja ne voivat alentaa turpeen sulamiskäyttäytymistä ja tätä kautta vahingoittaa voimalaitoksen laitteistoja.

Suon muoto, suon pohjan topografia, pohjamaalajit ja suon kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Tuotantoalueen muoto olisi oltava mahdollisimman ehyt. Suolla olevat lammet sekä suon saarina ja pohjamaalajina oleva kumpumoreeni ja Pohjanmaalla tavattavat hiekkakaarrot rikkovat usein tuotantoalueen pahoin jatkuessaan turpeen alla. Tuotantolohkot pitäisi suunnitella turvekerrostuman turvelajien mukaan niin, että ainakin tummat ja vaaleat turvelajit voitaisiin tuotannossa erottaa eri aumoihin. Edelleen tuotantolohkojen pitäisi täyttää koneiden optimaalisen käytön vaatimus ja tuoda näin tuotantoon tehokkuutta ja säästää polttoainekustannuksia. Aiemmin on arvioitu, että tuotantolohkon taloudellisen koon tulisi turvetuotannossa olla vähintään 100m x 300m.

Suon pohjan maalajilla ja -topografialla on merkitystä siihen, miten syvälle tuotantoa suolla voi jatkaa. Jos suon pohja on tasainen hiekka- tai hietapohja, tuotantoa voi yleensä jatkaa aivan mineraalimaan tuntumaan saakka. Jos taas suon pohja on topografialtaan vaihtelevaa lohkareista moreenia, suon pohjalle voi joutua jättämään jopa 50 -70 cm paksun turvekerroksen. Jos suon pohjalla on paksu savi- tai liejukerros, tuotanto on lopetettava yleensä 20- 40 cm ennen turpeen loppumista, sillä nämä maalajit eivät kanna koneita tuotannon loppuvaiheessa ja varsinkin saven kuivuminen koneita kantavaksi vie kymmeniä vuosia. Liejupohjaisten soiden pohjaturve on lisäksi hyvin tuhkapitoista, joten sen arvo energiaturpeena voi olla pieni.

Teollisessa tuotannossa kuivatusvaikeuksia ei nykyisin katsota ongelmaksi, vaan tuotantoalueita kuivatetaan pumppauksin nykyisin lähes poikkeuksetta tuotannon loppuvaiheessa tai vesien johtamiseksi pintavalutuskentälle. Turvetuotantoaluetta suunniteltaessa on huomioitava, että sarkaojien kaltevuuden olisi vesiensuojelusyistä oltava eroosioherkimmillä hiesumailla alle 1,5m/km.

Turvetuotanto vaatii ympäristöluvan, jonka myöntää ympäristölupavirasto. Suon luontoarvot määräävät nykyisin yhä enemmän voidaanko joku suo ottaa turvetuotantoon. Ympäristöluvasta ja YVA-menettelystä enemmän kappaleessa 3.3.

Turvetuotantoalueen vaatimukset

Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ja rikkipitoisuus ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Turpeen yleisenä paksuusedellytyksenä turvetuotannossa pidetään suon yli 1,5 metrin syvyyttä. Mikäli peruskuivatus on suoritettu, tuotantolohkoja jatketaan nykyisin yleisesti metrin syvyisille alueille saakka. Varsinkin turvepellolla saattaa 1 metrin syvyys riittää tuotantoalueen syvyydeksi. Vetisen suotyyppien (mm. silmäkeneva, rimpineva jne.) tuotantoon sopivan alueen vähimmäissyvyytenä voidaan pitää 2 metrin syvyyttä. Myös sellaisten suotyyppien, joiden tiedetään sisältävän paksuja heikosti maatuneen rahkaturpeen kerrostumia (mm. keidasräme, lyhytkortinen neva jne.) tuotantoon sopivan alueen vähimmäissyvyytenä voidaan pitää 2 metrin syvyyttä. Myös suon pohjamaalaji ja pohjan topografia vaikuttavat suon tuotantosuon paksuusedellytyksiin. Palaturvemenetelmällä tuotettaessa suon pohjan tulee olla suhteellisen tasainen.

Seuraavia yleisiä maatuneisuus-, turvelaji ja syvyysarvoja on käytetty määritettäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon.

Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään:

•     turpeen maatuneisuus on yli H4
•     turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat)
•     luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m
•     tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1m
•     maatumaton pintakerros (H1–4) on alle 0,6 m paksu

Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään:

•     turve on saravaltaista (H 1–10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H4)
•     luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m
•     tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1m
•     maatumaton pintakerros (H1–4) on alle 0,6 m paksu
•     tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha

Viljelyturpeen (parhaan kasvuturpeen) tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään:

•     turve on heikosti maatunutta (H1–3) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä, joista yli 80 % Acutifolia -ryhmään kuuluvia
•     varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä on alle 3 % ja tupasvillan jäänteitä alle 6 % kuiva-aineen painosta
•     luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta viljelyturpeeksi soveltuvaa vähintään 0,8 m
•     tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha

Palaturvemenelmällä turvetta tuotettaessa suopohjan tulee olla suhteellisen tasainen ja lähes kivetön.

Turvetuotantoalueen juridiset edellytykset (kaavoitus, ympäristölupa)

Kohdetta koskeva kiinteistöarviointi poikkeaa arviointitilanteesta riippuen, sillä lunastusarvioinnissa lunastusyrityksen vaikutus (esim. suojelualuevaraus, jonka pohjalta lunastusta haetaan) on jätettävä huomioimatta. Sen sijaan esimerkiksi yhteisomistusta purettaessa on perehtyä perusteellisesti alueen kaavoitukseen, ympäristöasioihin ja mahdollisiin muihin toimintoihin. Toki nämä asiat tulee selvittää lunastuksenkin yhteydessä.

Perusselvitykset (kaavat, maisema-alueet, uhanalaiset kasvit)

Tuotantoa suunniteltaessa on selvitettävä onko alueella minkäänlaista kaavaa. Maakuntakaavoituksessa otetaan huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja pyritään sovittamaan yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeenottoalueiksi varataan ensisijaisesti jo ojitettuja soita. Turpeenoton vaikutuksia tarkastellaan maakuntakaavaa laadittaessa valuma-alueittain ja huomiota kiinnitetään erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamiin vaatimuksiin. Tulee muistaa, että maakuntakaavoitus on yleissuunnittelua ja kaavamerkinnöistä huolimatta turvetuotanto vaatii joka tapauksessa ympäristöluvan. Toisaalta suojelualueeksi kaavassa merkitylle alueelle tuotantolupaa ei saa.

Kaavoituskatsauksessa tulee selvittää, onko turvetuotannolle lainmukaista estettä, kuten joku suojelullinen erillistoiminto, onko alueella tai lähistöllä suojelualue tai suojelualuevaraus tai onko suolla tai sen lähialueella tutkimus-, testaus- tai koealueita, tai kuuluuko tuotantoon suunniteltu alue johonkin perinne- tai maisema-alueeseen. Edelleen on tarkistettava, onko suolla rauhoitettuja tai uhanalaisia kasveja tai -eläimiä tai onko suolla alueellisia erityisarvoja, kuten onko se jonkin direktiivilajin elinpiirialue, lintujen pesintäalue tai muuttoaikainen levähdysalue, merkittävä marjasuo tai poronhoidon kannalta merkittävä alue. Pienvedet (luonnontilaiset purot, lammet, rimmet, allikot) ovat erityssuojeltuja luontokohteita, joiden luonnontilan muutokset on huomioitava tuotantoa suunniteltaessa.

Pitää myös selvittää, onko suunnitellun tuotantoalueen alapuoliset vesistöt suojeltu (esim. Natura 2000) tai ovatko ne muita alueellisia erityisvesistöjä. Ravinteet (N, P) ja kiintoaines ovat turvetuotannon merkittävin vesistöhaitta.

Selvitys alueen muista toiminnoista

Luonto- ja ympäristöasioiden lisäksi on selvitettävä alueen muut toiminnot. On selvitettävä onko naapurikiinteistöllä tai lähistöllä asutusta, teollisuutta, sellaista tuotantoa tai rajoituksia, joka haittaisi turvetuotantoa tai turvetuotanto niitä.

On tarkastettava, onko suo retkeily- matkailu- tai virkistyskäytössä tärkeä alue ja, onko suunnitellun alueen piirissä pohjavesialueita ja vedenottamoita ja vaikuttavatko ne suunniteltuun turvetuotantoon.

Edelleen on selvitettävä kulkeeko alueella luontopolkuja, pitkospuita, moottorikelkkareittejä, sähkölinjaa, vesi- tai jätevesiputkilinjoja, kaasuputkistoa, kaapelia tai muuta vastaavaa. Myös on tarkastettava, onko suolla aiottua toimintaa rajoittavaa rakennuskieltoa ja onko alueella voimassa olevaa malminetsintä valtausta.

Tuotantoaluetta suunniteltaessa on arvioitava mahdollisesti tulevat naapuruussuhdeongelmat. On huomioitava vakinainen asutus ja kesämökit. On myös huomioitava vesistöjen läheisyys ja vilj-lykset. Turvetuotannossa ongelmia aiheuttavat mm. pöly, melu ja liikenteen kasvu. Tuotantoa ei pidä suunnitella niin lähelle asutusta, että pölystä aiheutuu kiistoja naapuruston kanssa. Myös vesistöt ja viljelykset kannattaa huomioida pölyn takia.

Ympäristölupa ja sen myöntämisen edellytykset

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava ympäristölupa. Ympäristölupa koskee turvetuotantotoimintaa ja siihen liittyvää ojitusta sekä vesien johtamista alueelta vesistöön luvassa annettujen määräysten mukaisesti.

Ympäristölupaa haetaan aluehallintoviranomaiselta. Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet ratkaisevat aiempien ympäristölupavirastojen kaikki ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset lupa-asiat sekä aiempien alueellisten ympäristökeskusten kaikki ympäristönsuojelulain mukaiset lupa-asiat. Kunnissa ratkaistaan pienten laitosten ympäristöluvat sekä eräät ojituksiin ja muihin pieniin vesilain mukaisiin asioihin liittyvät päätösasiat.

Ympäristönsuojeluasetuksen mukaan ympäristölupa vaaditaan turvetuotannolta ja siihen liittyvältä ojitukselta, jos tuotantoalue on yli 10 hehtaaria. Ympäristölupa tulee tietyissä tapauksissa hakea myös alle 10 hehtaarin tuotantoalueille. Lupaa on haettava:

•     toimintaan, josta saattaa aiheutua vesistön pilaantuminen
•     jätevesien johtamiseen, josta saattaa aiheutua vesilain 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun uoman tai altaan pilaantumista
•     toimintaan, josta saattaa aiheutua naapureille kohtuutonta rasitusta
•     toimintaan, joka sijaitsee tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohja-vesialueella ja toiminnasta voi aiheutua pohjaveden pilaantumisen vaaraa.

Luvan tarpeen arvioimiseksi alle 10 hehtaarin turvetuotantoalueilla toiminnanharjoittajan tulee hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista ilmoittaa suunnitelmistaan joko alueelliselle ELY-keskukselle tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset selvitetään riittävällä tarkkuudella silloin, kun hanke aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia. Kun turvetuotantohanke on yli 150 ha, tehdään ympäristövaikutusten arviointi ennen lupahakemuksen jättämistä.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa:

•     terveyshaittaa;
•     merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa;
•     ympäristönsuojelulain 7-9 §:ssä kiellettyä seurausta (mm. vesistön ja pohjavesien pilaa-miskiellot)
•     erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kan-nalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella;
•     eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti.

Turvetuotantohankkeen välittömät ympäristövaikutukset ovat suon valmistelusta ja tuotannosta aiheutuvia suoria vaikutuksia. Näitä ovat esimerkiksi kasvillisuuden poistaminen suolta, muutokset maisemassa, muutokset luonnon monimuotoisuudessa ja eläimistössä (1), muutokset valuma-vesissä (2), lintujen pesimäympäristöjen häviäminen tai muuttuminen sekä melu- ja pölypäästöt (3). Välilliset vaikutukset ovat seurauksia turvetuotannon suorista vaikutuksista, jotka eivät välttämättä ole heti havaittavissa ja ovat usein vaikeasti ennustettavissa. Välillisiä vaikutuksia ovat mm. kasvupaikkatyyppien muuttuminen, yhtenäisten luontokokonaisuuksien pirstoutuminen, sekä maankäytön muuttuminen alueella.

1. Turvetuotanto vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen pääasiassa kahdella tavalla. Se vähentää luonnontilaisia suoyhdistymiä ja suotyyppejä sekä kaventaa kasvi- ja eläinlajien elinympäristöjä. Alkuperäinen suoluonto häviää turvetuotantoalueelta lähes kokonaan. Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ovat sitä suuremmat, mitä harvinaisempia ja uhanalaisempia luontotyyppejä ja eliölajeja suunnitellulla turvetuotantoalueella esiintyy.
2. Turvetuotantoalueen valumavedet sisältävät luonnonvesiä enemmän kiintoainetta, liuennutta orgaanista ainetta, typpeä ja rautaa sekä vähäisiä määriä fosforia, jotka ovat lähteneet liikkeelle kaivutöiden seurauksena. Turvetuotannon aiheuttama vesistökuormitus on suurin tuotantoalueen kunnostuksen aikana ja rankkojen sateiden yhteydessä. Kiintoaineen kulkeutuminen valumavesien mukana vesistöön on tyypillinen turvetuotannon haitta.
3. Turvepölypäästöjä syntyy tuotannon, autoon lastauksen ja kuljetuksen yhteydessä. Myös voimakas tuuli saattaa irrottaa pölyä kuivasta tuotantokentästä tai varastoaumoista. Turvetuotannosta aiheutuu melua työkoneista ja raskaista ajoneuvoista. Melu vastaa maataloudesta aiheutuvaa konemelua. Melua esiintyy keskimäärin 30 - 50 vuorokauden aikana touko-syyskuussa.

Myönnetyssä ympäristöluvassa määrätään muun muassa sallituista päästöistä, suoja-alueista, pintavalutuskentästä ja vesienpuhdistusmenetelmistä, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista.

Täten lupaharkinnan perusteet (YSL 41 §), luvan myöntämisen edellytykset (YSL 42 §) ja lupamääräykset (YSL 43-49 §) muodostavat kiinteän kokonaisuuden, jossa eri osatekijät vaikuttavat lopputulokseen: myönnetäänkö lupa ja millaisilla ehdoilla.

Ympäristölupamenettely

Ympäristölupahakemus tehdään kirjallisesti ympäristönsuojeluasetuksessa määrätylle lupaviranomaiselle. Jos on epäselvyyttä siitä tarvitaanko lupa, on suositeltavaa ottaa yhteys elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY-keskus) tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiseen. Ympäristölupaviranomainen tiedottaa hakemuksesta kuulutuksella. Hankkeen vaikutusalueen asukkailla ja viranomaisilla on tilaisuus esittää hakemuksesta muistutuksia, vaatimuksia ja mielipiteitä. Lupapäätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lupahakemuksen käsittelystä peritään hakijalta maksu. Lupaprosessi kestää kokonaisuudessaan vähintään 3-5 kuukautta, mikäli päätöksistä ei valiteta.

Kuva 1: Lupakäsittelyn vaiheet kaaviona (www.ymparisto.fi > Lupa-asiat > Ympäristölupa).

Arvioitavan kohteen määrittäminen

Suomessa turvevaroja inventoi ja kartoittaa keskitetysti Geologian tutkimuskeskus (GTK).Valtakunnallista turvevarojen inventointia ja kartoitusta tehdään erilaiset käyttömuodot huomioiden. Turvetta käytetään mm. energiantuotannossa, kasvu- ja ympäristöturpeena, viherrakentamisessa, öljynpoistossa, kuivikkeena, eristeenä sekä tekstiileissä ja hoitoturpeena.

Geologian tutkimuskeskuksen turvekartoitus on systemaattista ja sen tuottama tieto monipuolista. Turvevarojen kartoitus kohdennetaan vuosittain turpeen käytön kannalta ajankohtaisille alueille.

Varsinainen kartoitustyö suoritetaan maastotutkimuksena. Jokaisesta tutkitusta suosta laaditaan selostus sekä piirretään karttoja ja poikkileikkausprofiileja. Suon käyttökelpoisuudesta tehdään selvitys, jossa huomioidaan tärkeimmät turvetuotantoon vaikuttavat tekijät kuten esimerkiksi ympäristövaikutukset ja suon luontoarvot. Turvekartoituksen tuottama tieto kootaan ja varastoidaan Geologian tutkimuskeskuksen omaan turvetietokantaan. Tietokannasta on mahdollista koostaa yhteenvetoja esimerkiksi maakunnittain tai kunnittain. Tutkimustietoja on saatavilla mm. turvetuotantoon soveltuvista soista, turpeen laadusta ja määrästä sekä hyödynnettävistä turvevaroista.

Turvepaikka on Geologian tutkimuskeskuksen (GTK:n) turvetutkimusta, soita ja turpeen käyttöä esittelevä Internetpalvelu. Palvelussa voi tutustua turvetietoihin, selata turvetutkimusraportteja ja tarkastella tutkimusaineistoa kunnittain. Palvelun käyttäminen on maksutonta.

Turvepaikkapalvelu löytyy osoitteesta: https://gtkdata.gtk.fi/Turvevarojen_tilinpito/.

Turvepaikkapalvelun avulla kohteen yksilöinti on helposti suoritettavissa, sillä palvelusta löytyvät kattavasti Suomen suoalueet.

Tiedot ovat myös kiinteistöarvioinnin kannalta relevantteja, sillä palvelun sisältämissä raporteissa esitellään turvevarat riittävällä tarkkuudella. Esimerkiksi Kittilän Petäjävuoman osalta on muun ohella esitetty:

”Suon pinta-ala on 175 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 72 ha (41 %) ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 23 ha (13 %). Suon pinta viettää sekä lounaaseen että luoteeseen. Suurin osa vesistä valuu Kallojärveen, osan valuessa Petäjäjärveen. Petäjävuomalla on peltoja ja vanhaa ojitusta. Täten suotyypit ovat reuna-alueiden räme-vyöhykkeitä lukuun ottamatta jonkin asteisia muuttumia tai ojikkoja.. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,7 %, vesipitoisuus 88,6 % ja kuiva-ainepitoisuus 116 kg/m3. Tehollinen lämpöarvo on 22,3 MJ/kg (taulukko 2).Petäjävuomalla on luonnontilaista turvetta 1,83 milj. m3. Tuotantokelpoinen alue on suon keskiosassa oleva, noin 23 ha:n suuruinen alue, jossa käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,37 milj. m3..”

Vastaavat tiedot löytyvät kattavasti Suomen soista. Kun arvioitava kohde on yksilöity, voidaan kohteen arviointi aloittaa.