Koristekasvillisuuden korvaussuositukset

Korvaus koristekasvillisuudesta
    Puut
    Puistopuut
    Pensaat ja köynnöskasvit
    Monivuotiset kukat
    Pensasaidat
    Puuaidat
    Nurmikko
Sovellusohjeet ja lähteet
Piha- ja koristekasvien kasvupaikka- ja kuntokertoimen määrittely
 

Monivuotisten koristekasvien korvausperusteena on jälleenhankintakustannus. Se muodostuu perustamiskustannuksista, vuosittaisista hoitokustannuksista sekä sijoitetulle pääomalle lasketusta 5 %:n korosta. Perustamiskustannuksiin luetaan maanparannus-, taimi-, lannoitus- ja työkustannukset. Korvaustaulukoiden lopussa on yleensä esitetty perustamiskustannukset.

Hankintakustannukset arvioidaan ajankohtaan, jolloin kasvi katsotaan koristearvoltaan täysikasvuiseksi. Täyden koristearvon saavuttamiskokoa ja -ikää on kuitenkin vaikea arvioida, koska siihen vaikuttavat mm. puun kasvuympäristö ja arvioijan henkilökohtaiset näkemykset.

Kasvin suhde ympäristöön otetaan huomioon kasvupaikka- ja kuntokertoimen avulla. Lajikohtaisella hintakertoimella korjataan kasvunopeudesta ja taimien hinnoista johtuvat erot.

Ohjekorvauksissa ei ole otettu huomioon kasvien siirtomahdollisuutta, koska siirtokustannukset ylittävät usein jälleenhankintakustannukset. Lisäksi siirron onnistuminen on epävarmaa, sillä se edellyttää oikeaa vuodenaikaa ja suotuisia olosuhteita.

Pitkäikäisten ja koristearvoltaan täysikasvuisten puiden arviointiin voidaan soveltaa myös muita korvausten määrittelytapoja. Lähtökohdaksi voidaan ottaa esim. puiden poistamisesta johtuva tonttiarvon aleneminen tai ko. kunnassa yleisesti sovellettu koristepuiden arviointimenetelmä.

Korvaus koristekasvillisuudesta

Puut

Taimitarhasta hankittu puu arvioidaan 8 cm:n halkaisijakokoon saakka hankintakustannusten perusteella. Hoitokustannuksia ei niiden vähäisen merkityksen vuoksi ole lisätty laskelmaan. Taimi voidaan siirtää myös luonnosta, jolloin istutusvuoden kustannusten katsotaan olevan 50 % ostotaimen istutuskustannuksista. Lähtökustannusten vaikutus vähenee vuosittain ja niiden katsotaan vaikuttavan 15 vuotta. Tämän jälkeen puiden katsotaan olevan koristearvoltaan samanarvoisia.

Koska puiden lajivalikoima on runsas, ovat ohjearvot laskettu peruspuulle, rauduskoivulle, jonka mukaan johdetaan muiden lajien korvaus. Taimihinnasta ja kasvunopeudesta johtuvat lajikohtaiset erot peruspuuhun nähden huomioidaan hintakertoimen avulla. Joidenkin lajien kohdalla korvausta voidaan harkinnanvaraisesti korottaa, mikäli kyseessä on erityisen kaunis ja harvinainen yksilö, esim. pilarikataja. Taulukon perusteella korvauksia suoritetaan vain hoitoon otetuista pihapuista. Mikäli korvattavalla puulla ei ole erityistä koristearvoa, korvataan se metsätaloudellisen arvon mukaan.

Yksittäisen puun korvaus saadaan, kun puun perusarvo, kasvupaikka- ja kuntokerroin sekä lajikohtainen hintakerroin kerrotaan keskenään. Valmiiksi laskettuja korvauksia on esitetty taulukoissa rauduskoivu ja tavallisimpien pihapuiden korvaukset. Katso myös havupuiden ja lehtipuiden lajikohtaiset hintakertoimet.

Puistopuut

Lehtipuiden osalta yleisimmin käytetty puistopuukoko on 10 - 12 cm rinnanympärysläpimitaltaan oleva taimi. Suuria taimia on vähittäismyynnissä joissakin taimitarhoissa. Kotipihassa kasvava, koristearvoltaan arvokas puu voidaan myös korvata tällaisen ns. puistopuun mukaan. Suuren taimen istutuskustannukset on otettava erikseen huomioon.

Ks. Puistopuiden taimihintoja.

Pensaat ja köynnöskasvit

Pensailla ja köynnöskasveilla katsotaan olevan koristearvoa miltei istutuksesta lähtien, joten kustannusten laskenta-ajaksi riittää melko lyhyt ajanjakso. Tämä aika riippuu kullekin kasvilajille tyypillisestä kokonais- ja myyntikoon suhteesta.

Ks. Pensas- ja köynnöskasvien hinnat sekä ruusujen hinnat.

Monivuotiset kukat

Monivuotiset kukat eli perennat saavuttavat koristearvonsa yleensä pian istutuksen jälkeen, joten niille ei ole syytä laskea paria vuotta pidempää hoitoaikaa. Uudistus tapahtuu yleensä 5 - 7 vuoden välein. Monivuotiset kukat arvioidaan kappaleittain tai yhtenäisinä ryhminä m2-hinnan mukaan. Keskimääräisenä korvauksena voidaan käyttää taimihintaa kerrottuna 1.5:llä.

Ks. Monivuotisten kukkien hinnat.

Pensasaidat

Leikattujen pensasaitojen kasvunopeutta arvioitaessa on otettu huomioon niiden tavanomaiset leikkaus- ja hoitotoimenpiteet. Pensasaidan perustamiskustannuksiin on lisätty hoitokustannukset lehtipensailla 12 ja kuusen osalta 15 vuoden ikään saakka. Aita on siihen mennessä saavuttanut jo pääosan koriste- ja suoja-arvostaan. Sijoitettuun pääomaan lisätään näiden vuosien jälkeen vain korko.

Leikkaamattomien eli vapaasti kasvavien aitojen (aidanteiden) korvauksia laskettaessa ei ole huomioitu leikkauskustannusta. Muuten korvaukset on laskettu samalla tavalla.

Vanha pensasaita, joka on nuorennettu alasleikkaamalla, arvioidaan korkeuden perusteella kuten uusista taimista istutettu aita.

Ks. taulukot, leikatut aitapensaat ja vapaasti kasvavat aidanteet.

Puuaidat

Taulukko puuaitojen korvauksista kuvaa keskimääräisen puuaidan (ns. valmiin elementtiaidan) uusimisesta aiheutuvia kustannuksia. Laskennassa ei ole huomioitu vanhan aidan mahdollisia purkukustannuksia. Elementtiaitoja on saatavilla runsain valikoimin ja niiden hinta riippuu pääsääntöisesti voimakkaimmin aidan korkeudesta. Ns. riukuaidat ovat huomattavasti edullisempia niin hankkimis- kuin rakentamiskuluiltaan. Metalliaidoissa valikoima on runsas ja hintavaihtelu suuri. Pääsääntöisesti metalliaidat ovat puuaitoja kalliimpia. Lisätietoja erilaisten puu-, kivi- ja metalliaitojen hinnoista on saatavissa julkaisusta 'Talonrakennuksen kustannustieto, 2006' (Haahtela - Kiiras).

Ks. taulukko puuaitojen korvauksista.

Nurmikko

Kylvetty nurmikko saavuttaa täyden koristearvonsa heti perustamisvuoden jälkeen. Hoitokustannuksia ei siten oteta huomioon korvausta määritettäessä. Turvelisäyksen edellytyksenä on, että turvetta on käytetty maanparannusaineena vähintään 2 m3/100 m2. Mikäli kylvön yhteydessä tarvitaan uusi ruokamultakerros, korvataan se erikseen.

Ks. taulukko nurmikon korvauksista.

Sovellusohjeet ja lähteet

Puutarha- ja koristekasvillisuuden korvauksiin liittyvät sovellutusohjeet ja käytetyt lähteet löytyvät tästä linkistä.

Piha- ja koristekasvien kasvupaikka- ja kuntokertoimen määrittely

Kertoimen määrittelyssä käytetään ensisijaisesti taulukkoa 1. Eri osatekijöiden yhteisvaikutuksen arvioinnissa voidaan käyttää apuna taulukkoa 2. Taulukoiden jälkeen on kasvupaikka- ja kuntokertoimia lisäksi havainnollistettu valokuvasarjoin.

Taulukko 1. Piha- ja koristekasvien kasvupaikka- ja kuntokerroin.

Luokka

Kasvuympäristön ja kasvin kunnon tuntomerkit

Kerroin

I

Palkintopiha tai erittäin tärkeä ympäristö. Yksilö rehevä, kaunismuotoinen, erittäin hyvä lajinsa edustaja.

1,25

II

Tavallinen, hyvin hoidettu omakotipiha. Yksilö hyväkuntoinen, tyypillinen lajinsa edustaja.

1,0

III

Vähemmän hoidettu piha-alue. Lisäksi I ja II luokan vaurioituneet yksilöt, heikot lajinsa edustajat.

0,5 - 0,75

IV

Pihojen luonnonvaraisilla reuna-alueilla kasvavat yksilöt. Lisäksi ränsistyneet ja hoitamattomat yksilöt. Yli-ikäiset.

0 - 0,5

 

Taulukko 2. Lajivalinnan, kasvutilan riittävyyden, lisäkasvun, hoidon ja vioittumien vaikutus piha- ja koristepuiden arvoon. Lähde: Baumwerte, Neue Landschaft 1972:4, s. 192-195.

Puun arvo (%) täydestä arvosta

Lajivalinta

Kasvutila

Lisäkasvu

Hoito

Vioittumia (juuristo, latvus, runko)

100

hyvä

riittävät etäisyydet

hyvä

hyvä

ei ole

80 - 90 

ei sanottavia virheitä

vähän liian ahdas

keskimääräinen

laiminlyöty, vähän hoitovikoja

vähän alle 15 %, hoidolla parannettavia

60 - 70

ei sanottavia virheitä

liian ahdas

vähän huonompi

laiminlyöty, sairas, hoitovikoja

vaikeasti parannettavia, 20-25 %

50

virheitä

välit liian pienet

heikko

enemmän hoitovikoja kuin edellä

vaikeasti vioittunut, 30 %

30 - 40

karkeita virheitä

välit aivan liian pienet

erittäin heikko

hoitamaton pahoja hoitovikoja

kovin vaikeita vioittumia, 35-40 %

0 - 20

täysin sopimaton

kelvoton menestymään

ei kasva

hoitamaton, ei kasvuedellytyksiä

edellistä huonompi, 40 %

 

Alla olevassa kuvassa on havainnollistettu kasvupaikka ja kuntokerroin 1, jossa piha-alue on yleisilmeeltään siisti ja hoitoon otettu ja kasvit ovat hyväkuntoisia, tyypillisiä lajinsa edustajia.

 

 Alla olevassa kuvassa on havainnollistettu kasvupaikka ja kuntokerroin 0,5 - 0,75, jossa piha-alue on vähemmän hoidettu taikka kasveissa sekä kasvupaikassa on havaittavissa puutteita.

 Alla olevassa kuvassa on havainnollistettu kasvupaikka ja kuntokerroin 0 - 0,5, jossa piha-alue on hoitamaton, tai kasvit ovat yli-ikäisiä, sairaita taikka muutoin ränsistyneitä.