Metsälaki (1093/1996) velvoittaa metsänomistajaa erityisen tärkeiden elinympäristöjen turvaamiseen ja metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen talousmetsissä. Seuraavista metsälain säädöksistä aiheutuu mahdollisesti metsän käytön rajoituksia ja erityismääräyksiä:
- metsälain 10 § mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt,
- metsälain 12 – 13 § mukaiset suojametsät ja suoja-alueet.
Rajoitusten vaikutukset alueen metsätalouskäyttöön ja siten metsätaloudelliseen arvoon ovat yleensä tapauskohtaisia. Osalla kohteita rajoitettu metsätalouskäyttö on mahdollista, jolloin alueelle voi määrittää arvon. Se on useimmiten normaalia metsätalouskäyttöarvoa alempi. Tietoa rajoituksista saa maanomistajalta, ELY-keskuksesta ja metsäkeskuksesta.
Mikäli luonnonarvoiltaan arvokas alue ei ole metsätaloudellisesti hyödynnettävissä, sillä ei ole metsätaloudellista arvoa. Tällöin alueen arvoksi voidaan määrittää maapohjan arvo. Mikäli käytön rajoituksen kohde on metsälain mukainen erityisen tärkeä elinympäristö, on syytä selvittää Suomen metsäkeskuksesta, onko kohde sellainen, että sen ominaispiirteiden säilyttämiseen on saatavissa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista ympäristötukea. Tällöin kohteen arvo on usein maapohjan arvoa korkeampi.
Kestävän metsätalouden rahoituslain (kemera) ympäristötuella voidaan korvata metsälaissa säädetyistä käytönrajoituksista tai muusta luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvia vähäistä suurempia kustannuksia tai menetyksiä. Metsätalouden ympäristötuki on tarkoitettu ensisijaisesti erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilyttämiseen. Tukea maksetaan korvauksena siitä, että kohde jätetään kymmenen vuoden määräajaksi luonnontilaan tai sen käsittelyä rajoitetaan sopimuksella. Ympäristötuesta tarkemmin täällä.
Lähde:
Ärölä, Esa. 2015. Yhteismetsän ja yhteismetsäosuuden arvo, Maanmittauslaitoksen julkaisu nro 115. Helsinki. 50 s.