Vesialueiksi luetaan vesilaissa (587/2011) tarkoitetut vesistöt. Arvioinnin kannalta vesialueet luokitellaan tavallisesti erityiskäyttöalueiksi ja moninaiskäyttöalueiksi.
Erityiskäyttö-ryhmä on hyvin heterogeeninen. Erityiskäyttöalueita ovat mm. satama-alueet, puutavaran säilytyspaikat, teollisuuteen liittyvät alueet, kalanviljelyalueet, vesivoiman talteenottoon liittyvät alueet ja tuulivoimala-alueet. Erityiskäyttöalueisiin luetaan usein myös välittömästi tonttiin liittyvät lisäalueet ja uimaranta-alueet. Erityiskäyttöalueet ovat vesialueiden arvokkain käyttötarkoitusryhmä. Kauppahintatutkimusta varten saadaan yleensä tähän ryhmään vähän kauppoja ja ne hajoavat myös alueellisesti laajasti. Erityiskäyttöalueet ovat usein pinta-alaltaan pieniä alueita.
Moninaiskäyttöalueet ovat yleensä kalastus- ja virkistyskäytössä. Nämä alueet ovat yleensä pinta-alaltaan laajoja ja hintaluokaltaan halpoja verrattuna erityiskäyttöryhmään. Alueet ovat kalastuskäytössä tai metsästyskäytössä tai yleensä virkistyskäytössä. Pinta-alan kasvaessa yksikköhinta laskee. Kuitenkin kokonainen järvi tai lampi on kalliimpi kuin vastaavankokoinen osa suuresta vesialueesta.
Rannan maankäyttö vaikuttaa vesialueen arvoon. Oman rannan edustalla oleva vesi on kalliimpaa kuin muu rantavesi. Vesialueen arvoa nostaa rajoittuminen tonttimaahan ja taajamaan samoin, jos alue on uimarantaa, leirintäaluetta, venesatamaa, laivasatamaa, telakka-aluetta tai teollisuusvettä.
Vesialuetta käsittävän alueen hintaan vaikuttaviksi tekijöiksi on eri kauppahintaselvityksissä saatu aina-kin seuraavat tekijät: pinta-ala, rajoittuminen rantaan, rajoittuminen rantatonttiin, satamaan, taajamaan tai muuhun erikoisarvoiseen kohteeseen, rajoittuminen maankohoamisrantaan, sijainti merellä, kaavoitus, maa-alueen osuus kokonaisalasta, rannan ja vesistön omistus, rannan syvyys, etäisyys Helsingistä ja aikatekijä.
Vesialuevuokria koskevassa selvityksessä voitiin erottaa erikseen kalastukseen ja erikseen metsästykseen vuokratut alueet. Alueen sijainti koskialueella korotti hintatasoa kalastukseen käytettävillä alueilla. Vuokraukseen perustuva tuottoarviointi on käyttökelpoinen arviointimenetelmä silloin kun vuokrahintoja on saatavilla. Saalisarviointeihin perustuvaa tuottoarvomenetelmää käytetään ilmeisesti hyvin vähän.
Sekä kauppa- että tuottoarvomenetelmän käyttöä vaikeuttaa kauppojen vähyys ja heterogeenisyys. Pinta-ala, yksikköhinnan ja kokonaishinnan hajonnat ovat suuria. Usein kauppaa sisältyy myös maata ja mahdollisesti rakennuksiakin. Myös kaupan kohteiden inventointi on vaikeaa johtuen esimerkiksi siitä, että valtaosa kaupoista on sijainniltaan epämääräiseksi jääviä määräaloja tai sijainti on merkitty maapinta-alan kohdalle.
Kalastukseen käytettävän tiluksen jyväluku määrätään kestävän tuottokyvyn perusteella (KML 197 §). Tuottokyvyn arviointia varten olisi selvitettävä pyyntipaikan antama tuotto useammalta edelliseltä vuodelta. Aineiston saaminen tällaiseen laskelmaa on vaikeaa. Muut vesialueen osat voidaan jyvittää niiden käyttöarvon perusteella. Pelkästään vesialueita käsittävässä toimituksessa voidaan vesitilukset jyvittää suhteellisella jyvitysasteikolla. Todellinen vesitiluksen arvo määritetään kauppa-arvon tai vuokratuoton perusteella.
Vesialueella oleva erityisarvo esim. malmin, kiven, saven tai hiekanottopaikka tms. sisällytetään jyvitykseen vain, jos niiden arvo ei ole erityisen suuri. Mikäli arvo katsotaan merkittäväksi, toimitaan kuten edellä erityisarvomaan jyvityksen kohdalla on selostettu.
Vesialueiden arviointiin liittyvää kirjallisuutta on lähdeluettelossa: Heinonen & Kanerva 1990, Huttunen 2012, Kinnunen 2004, Kohonen 2004, Peltola 2005, Poikolainen 1974, Tuomi 2008.